KLO 6.30

Avaan salin oven. Rauhallinen ja voimakas hengitys kuuluu rytmikkäänä. Dynaaminen liike virtaa. Olen ensimmäistä kertaa astangajoogan aamutreeneissä ja odotan mielenkiinnolla, mitä kehollani on sanottavaa.

Paljonkin. Kovasti se yritti laittaa vastaan. Päätin olla olematta toista mieltä ja antaa kehoni määrätä tahdin. Se tarkoitti, ettei taivuta niin alas, ei kierrytä niin paljon, eivätkä varpaat ylety pään takana lattiaan. En suostu lannistumaan. Ensi tiistaiaamuna uudestaan. Siinä välissä on onneksi aamupäivä- ja iltapäivätreeni, jolloin kehoni on yhteistyökykyisempi.

Neuvotella nyt itsensä kanssa. Sitä olen tehnyt paljon tänä syksynä.

!

"Älä häpeä niitä todellisia ajatuksia, joita sinulla on. Älä pelkää toisten ajatuksia niin että estäisivät sinua sanomasta sitä." Mears

Ei ole totta!

Minä, joka en osaa laulaa, en todellakaan pääse korkealle, lauloin Edelweissin kunnialla! Ja ihan ne korkeimmatkin kohdat äänen särkymättä. Siihen tarvittiin hiihdosta tutut tasatyönnöt avuksi ja henki kulki! Enhän mä vielä ihan Karita Mattilan tasoa ole, mutta en täysin toivotonkaan ; ) En koskaan aio laulaa missään julkisesti, ei, se ei ole tavoitteeni, vaan haluaisin kehittää ääntäni, että voisi itsekseni laulaa ja nauttia siitä, ja teatterin kuorossa tehdä muutakin, kuin aukoa suutani :D Nyt pitää vaan treenata hengitystekniikkaa, koska aina en voi tasatyöntöjä lykkiä..

Pieniä iloja?

Kaivinkone vaihtoi kauhaa isompaan ja pudotti pienemmän isomman viereen TÖMPS! Teki mieli huikata kaivinkoneenkuljettajalle, että "Hei! Sulta putos kauha!" Nauratti. Kävelin sisään lehtilukusaliin ja huomasin kyltin oven päällä: "Pyyhkikää jalkanne tai ainakin kenkänne." Hymyilin kuin heikkopäinen asuessani sisään.

On täällä hyvä olla. "Oleks vähä onnelline?" Joku voisi kysyä tarkoittaen onnellisella vähän sellaista hölmöä ja yksinkertaista. "Juu, ole mä vähä onnellineki."

Uuden alku

Katselen ikkunasta taideteosta, kirkkoa. Se piirtyy vasten tummaa taivasta. Sataa. Upea, toiminnantäyteinen kesä takana. Nyt on syksyn hyvä tulla.

Voisin sanoa olevani onnellinen. Jostain syystä minulla on tässä kaupungissa, tässä asunnossa hyvä olla. Heti ensimmäisenä päivänä muuton jälkeen minusta tuntui, etten halua enää täältä pois. En pohdi sitä kuitenkaan sen enempää, minulla on vuosi aikaa miettiä, mitä haluan ja mikä on tärkeää.

Tämä vuosi olkoon minulle uudistumisen, mutta myös vanhan vahvistumisen aikaa.

Kesä oli upea, täynnä ihania kokemuksia. Monia melontaretkiä järvellä ja merellä, koti-Suomessa ja pohjoisessa Norjassa. Upeita uusia ihmisä, jotka toivon jäävät ystäviksi. Innolla odotan syksyä ja opiskelua. Vielä ensi viikon vietän vanhempieni ja siskoni luona, sitten rauhoitun opintoihin ja harrastuksiin. Katson, mitä draamalla on minulle annettavaa! Ihanaa!

Vapaus!

Kesäloma! Lomaa kaksi kuukautta ja sitten opintovapataata 10kk! Ei oikein ole olo vielä tekeytynyt. Välillä käy mielessä kurkata työmeiliä, mutta se olisi virhe. Reply lähtee poissaolostani, joten saavat selvitellä asioita sijaisteni kanssa - sitten loman jälkeen. Kaapit syyniin, pöytä tyhjäksi, kalenteri vaihtoon. Erase.

Ärrin purrin.

Olen väsynyt, stressaantunut, enkä osaa juuri nyt yhtään iloita ensi viikolla alkavasta kesälomasta, saatika siitä FAKTASTA, että olen opintovapaalla ensi lukuvuoden. Suurin stressitekijä on loman alkaminen tai siis se, että vielä olisi paljon työtä, jota en ehdi ennen lomaa tekemään. En edes tiedä, kuka tai ketkä sijaistavat minua, jolloin olet valmiiksi huolissani sijaisteni ja opiskelijoiden puolesta, ja ärsyyntynyt siitä FAKTASTA, että syksyllä sijaiset soittelevat minulle ja kysyvät neuvoa, joka heidän olisi kuulunut saada jo nyt. Miten voi olla niiiiiiiin vaikeaa hoitaa asioita kuntoon ajoissa, hyvä esimieheni?

Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä ja työkaverini kanssa oli mukava tehdä töitä.

Se on virallista, siskot!

Opintovapaa ok, aikuiopintotuki ok, vuokrakämppä ok. Vain oma vielä myymättä. No joo, nimiä ei vielä ole missään paperissa, joten eihän se vielä virallista ole, mutta enää ei voi olla mitään järjellistä syytä, ettei tämä onnistuisi. Enpä siis maalaa enempää piruja seinille, vaan tökin ne hiilihangolla takaisin nurkkiinsa.

Sormet ristiin kyynärspäitä myöten!

Olen Ruotsissa työmatkalla jo kuudetta päivää. Saman verran on vielä edessä. Juuri nyt minun pitäisi valmistella presentaatiota maanantaiksi, mutta en millään, millään jaksaisi...

Asunto on siis myynnissä. Maanantaina, ensimmäisessä näytössä, kävi neljä. Kukaan ei jättänyt tarjousta. Tampereella odottaisi vuokra-asunto. Tuttavani isä vuokraa sitä. Soitin hänelle ja hän sanoi, että mielellään vuokraisi sen näin hyvä ääniselle ihmiselle. Menen katsomaan asuntoa viikon päästä lauantaina. Toivottavasti naamakin kelpaa.

Sain aikuiskoulutusrahastosta kielteisen ennakkopäätöksen. Maailma meni hetkeksi nurin. Soittojen ja perustelujen, hakemusten, säätämisen jälkeen se taas tuntuu oienneen.

Että minä odotan kesälomaa! Ajatella, että seuraavan kerran menen loman jälkeen menen töihin elokuussa 2011! Jos kaikki sujuu...

Vuokrataan

Opiskelipaikka hyväksymistä (muodollista) vaille varma, pomon kanssa puhuttu ja ilmeisesti siunaus saatu. Se on menoa nyt, hyvät siskot ja veljet. Opinto-vapaa!

Halutaan vuokrata: Tampereelta kaksio. Halpa.

Paikkakunnan vaihdos?

Jahans! Asunto on sitten laitettu myyntiin. Kiinteistön välittäjä kävi tänään, kirjasi tietoja, nappasi kuvia, sanoi kiitos ja näkemiin. Minä silmät ymmyrkäisinä, että nyt se sitten on tehty, mihin en varmasti olisi itse kyennyt, vaikkei kummoinen homma olisi ollutkaan. Siis noin teknisenä suorituksena. Henkinen kapasiteetti ei olisi riittänyt itse asunnon myyntiin. Onneksi on kiinteistönvälittäjiä (vaikka perkeleen kalliita ovatkin). Eka näyttö on reilun viikon päästä - kamalan kauan täytyy odottaa! Ja muutakin jännitettävää: toteutuvatko opinnot, saanko paikan, löydänkö mukavaa/halpaa/lähellä keskustaa vuokra-asuntoa Tampereelta :D

Dominoefekti

Dominopalikat alkavat huojahdella. Eilen lähetin opiskeluhakemuksen, tänään puhuin töissä (kollegan kanssa) opintovapaasta, huomenna tulee kiinteistövälittäjä käymään... Nyt aloin jännittämään, että pääsenkö opiskelemaan ja totetuuko koko koulutus ensinkään!

Jotain kevättä ilmassa - ehkä

Olen pitkään, pari vuotta, tuskaillut tätä olotilaa. Mieli tekisi suuria muutoksia: vaihtaa kaupunkia, työtä, asuntoa, maata, manteretta, lähteä opiskelemaan. Muutamaa työpaikkaakin olen hakenut, mikä jo sinänsä oli iso kynnys. Ei tärpännyt. Opiskelu on tässä tilanteessa taloudellisesti mahdotonta. Siispä olen päättänyt vaihtaa asuntoa.

Tänään viimeistelin remonttia, kaksi ja puolivuotta sitten alkanutta. Maalasin väliovia ja karmeja. Vielä jäi hiukan maalausurakkaa ja ne kuuluisat viimeiset listat. Hiukan pakkelointia ja pintamaalia.

Tänään menen katsoman paria rivarin pätkää ihan vain tunnustellakseni, miltä eri kaupunginosat tuntuvat. Nyt asun keskustassa, mutta kun täällä ei ole rivareita ja tarvitsen ennen kaikkea lisää varastotilaa. Eteinen kapenee kapenemistaan ja aina kassien kanssa lähtiessä mukaan tarttuu fillarin sarvi, suksia, mela, kolinan säestykellä. Niin ja musisoivat tai muuten vaan metelöivät naapurit. Hiljaisuutta - sitä minä kaipaan. Ja pientä pihaa..

Ystävälläni on vapaa asunto, jossa on huippuedullinen vuokra. Jos tämä menee nopeasti kaupaksi, niin muutan sinne. Ja mitä kaikkea sitten voisikaan tapahtua, kun ei ole asuntovelkaa niskassa. Tuskin maltan odottaa!

Liisa Ihmemaassa

Hullu Hatuntekijä olisi toivonut, että Liisa olisi jäänyt Ihmemaahan. Voi sitä tunteiden voimakkuutta, jonka Depp sai Hatterin hahmoon. Ehtottomasti mielenkiintoisin ja koskettavin hahmo. Upea roolisuoritus Depp:ltä. Juuri muut asiat eivät nyt ole päällimmäisenä mielessä - nautiskelen nyt tuosta tunnelmasta, vaikkakin surumielinen onkin.

Tarina ei ollut kovin tuttu entuudestaan. Pääpiirteittäin kyllä, mutta en ole koskaan lukenut kirjaa. Huomenna siis kirjastoon, niin tiedän, mitä esim. Irvikissa touhusi ensimmäisen käynnin aikana ja oliko Hullu Hatuntekijä niin sympaattinen hahmo. Siiten dvd omaan hyllyyn ja mahdollisesti uusi katselukerta leffassa, mutta 2D versiona.

Luc Besson ANGEL-A

Katsoin juuri tämän leffan. Vielä ei oikein mitään ole mielessä... kaunis elokuva, koskettava. Mustavalkoisuus, ranskan kieli ja autio Pariisi voimistivat tunnelmaa. Väillä hauskakin. André on velkaa sinne tänne, elämä riekaleina. Luuseri vailla itsetuntoa. On vaikea sanoa "Rakastan sinua" jos kukaan ei ole sanonut sitä koskaan sinulle. Hellyyttä on vaikeaa ottaa vastaan, jos ei ole koskaan sitä itse saanut. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu. En kerro enempää - katso itse.

Ihmisen osa

Tänään oli kehityskeskustelu esimiehen kanssa, jota en arvosta. Olin jo etukäteen psyykannut itseäni, että olisin positivisella mielellä ja keskustelisin vain asioiden positiivisista puolista. Onnistuin. Puhuin vain asioista, joita hän otti esille, kerroin vain asioista, jotka ovat menneet hyvin ja joihin olen ollut tyytyväinen. Kaikki epäkohdat ja näkemyserot, joihin viihtymättömyyteni perustuu, jätin rauhaan. Harrastin onnistuneesti maton alle lakaisua - sen niin hyvin osaan. Yritin kuitenkin oikeuttaa sitä ajattelemalla, että on turha taistella tuulimyllyjä vastaan: odotellaan, tapahtuisiko jotain... olen välitilassa.

Lukupiiri kokoontui toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme toisiimme ja valitsimme kirjan. Hotakaisen "Ihmisen osa". Pidin heti siitä kirjasta. Tosin alun jälkeen se muuttui tyypilliseksi Hotakaiseksi: synkäksi ihmiselämän kuvaukseksi, niin kuin aiemmin lukemani "Juoksuhaudantiekin". Hauska kirja se ei ollut, mutta hyvä. Pidän Hotakaisen tavasta kirjoittaa. Pelkistettyä, sujuvaa, lakonista.

Seuraavaksi luemme Haahtelaa. Aivan toisenlaista. Ihastuin "Elenaan" ja pidin kirjasta: "Tule risteykseen seitsemältä". Valitsimme "Elenan" ja "Perhoskerääjän". Tämä kirjailia jättää tilaa tunnelmille ja ajatuksille. Viipyilee...

Selvyyttä - mistä?

Viikko lomaa, kolme päivää saikkua takana ja huomenna pitäisi mennä töihin.. Ahistaa, vääntää ja kääntää - hiukan, mutta riittävästi eli liikaa. Ei näin pitäisi tuntea. Tällaisina hetkinä yksinäisyys hiipii nurkan takaa ja asettuu painavasti jonnekin rintalastan taakse. Hiukan alemmasi sijoittuu huolimöntti. Painaa palleaan. Töitä oli paljon rästissä jo ennen lomaa ja sairastaminen vaan lisää niitä. Mutta ei sekään ole perimmäinen syy. Syy löytyy sen takaa, miksi tänäänkin vierailin veeveeveepistemolpistefi sivuilla. Hain jo aiemmin kahta paikkaa, mutta en saanut edes kutsua haastatteluun. Pelkkä hakeminen oli jo iso askel minulle, pettymys oli todella iso.

Haluan pitää välivuoden nykyisestä työstäni. En viihdy siinä ilmapiirissä, sillä arvopohjalla. Perustyöni on ihanaa, enkä paljon parempaa voisi keksiä, mutta kun se ei riitä. Kateellisena luen lehdistä ihmisistä, perheellisistäkin, jotka jäävät "pois oravanpyörästä" tjms. Mietin, että heillä on oltava todella hyvä palkka, jotta siitä on jäänyt säästöön. Itsellä tuntuvat velat vaan kasvavan. Olen siis valmis vaihtamaan työpaikkaa, vaikka vuorotteluvapaakin kelpaisi, vaan ei ole taloudellisesti mahdollista.

Rovaniemi. Siellä olisi nyt paikka auki. Se olisi todella jotain todella erilaista tähän Hämäläiseen elämänmenoon verrattuna, jota en lounaisrannikkolaisena koe kovin omakseni. Tuttaviakin löytyisi. Mutta se on niin kaukana, lounaisrannikolta. Ja kaamosmasentujalle se ei ole paras paikka, mutta varma lumi auttaisi. Hiihto- ja laskettelumahdollisuudet, upea luonto.

Puuh. Jahka arki taas alkaa ja saan siitä kiinni, niin ehkä ajatukset hiukan valostuvat. Nyt on muutaimia päiviä ollut fyysisesti niin kurja olo, että on tainnut heijastella henkisellekin puolelle.

Haluan istumaan meren rantaan, tuntea lämpöisen kallion ja lepuuttaa silmiäni horisontissa.

Aamu

Ulkona kaunis auringonpaiste ja minä sairaana petissä. Voi kurjuus! Mielummin tosiaan olisin töissä ja illat ladulla. Mäkeen ei ihan heti alppien jälkeen tee mieli, mutta ehkä jo viikonloppuna kuitenkin.

Tässä maatessa ehtii ajatella kaikenlaista, eikä aina niin kivojakaan asioita pyöri mielessä, kun olo on kurja. Viime yönä näin pitkän unen mummistani, joka oli todella huonossa kunnossa, jo pois lähdössä. Siinä oli ukkinikin - samassa jamassa. Lepäsivät vierekkäin, toisiaan lähellä pitäen, hiljaa puhellen.

Yritän keskittyä auringonpaisteen ihanuuteen, ehkä keitän aamukahvit ja koitan lukea Hesarin.

Aika kuluu niin nopeasti!

Hieno alppireissu takana! Matkaan mahtui auringonpaistetta, lumisadetta ja kovaa tuulta. Sää vaihtuu alpeilla nopeasti, eikä ennustuksiin ole luottamista. Upeat maisemat ja mahtavat rinteet lasketella. Mukava porukka ja hyvä meininki afterskissä. Ruokaa laitettiin itse iltaisin, viimeisenä päivänä syötiin fondueta - lihaa ja juustoa. Herkkua!

Kuvassa Matterhorn klo 7.00. Hissit aukesivat 8.30, joten kellot soivat hyvissä ajoin. Näkymä on kämppämme parvekkeelta. Ei hullumpaa!

Välillä pilvet peittivät laaksot niin että saattoi kuvitella kävelevensä niiden päällä.

Loppuviikosta iski flunssa, mutta lääkkeen ja innostuksen voimalla jaksoi laskea viimeisetkin päivät. Tänään, viimeisenä lomapäivänä, olo on huonontunut ja kuume nousee eli ei hetkeäkään liian aikaisin - kuka nyt lomaansa haluaisi sairastaa? Eli huomenna alkaa arki, minulla sairastaen, mutta mielessä monta hyvää muistoa.

Hiljainen tuleen tujottaja ja muita jupinoita

Isännöitsijä lupasi hoidella muusikon ja minä hoitelen itse nuohoojan paikalle. Lasku lähtee kuitenkin isännöitsijälle. Toivottavasti rauha tulee taloon ja saan polttaa takkaa. Se on luksusta se, kerrostalossa. Hiljaisuus, ja takka.

Kamat ovat kasassa ja pitäisi yrittää rauhoittua nukkumaa. Huomenna bussi lähtee viiden jälkeen kentälle ja sitä myötä matka jatkuu Zyrich:iin ja junalla Zermatiin. Lauantaina ei ehditä rinteeseen, mutta sunnuntaina taitaa viisi pientä, ei elefanttia, vaan innokasta laskijaa odotella hissien aukeamista. Säätiedotusta on luvannut vaihtelevaa, jopa vesisadetta kylään. Mutta silloin noustaan korkealle, jolloin sade muuttuu lumeksi. Toivotaan, että aurinkokin näyttäytyy.

Näkymä huomenna

Hyvä Isännöitsijä J.R.

Alakerrassani asuu muusikko - Leinonen nimeltään. Musiikki on mukavaa, noin yleisesi ottaen, mutta kerrostalo ei mielestäni ole oikea paikka soittimille, varsinkaan rummuille ja sähkökitaralle. Laulutaitokin hieno asia, mutta jälleen mielipiteeni eroaa paikasta harjoitaa sitä, ja varsinkin vahvistettuna. Siltä se ainakin kuulostaa. Äänieristyksen luulisi vanhassa talossa olevan kohdallaan, mutta patterit johtavat mainiosti ääntä. Kaksi kertaa olen muusikon ovikelloa soittanut asiasta mainitakseni, mutta hän on ollut niin musiikin lumoissa, että ei ehkä ole kuullut..

Tilanne on minulle uusi, vaikka olen kerrostaloissa 15 vuotta asunut. Onko tämä oikea tapa lähestyä asiaa?

terveisin A-rapun kyylä, Susanna

P.S. Ikäväkseni huomasin, että takat ovat asetettu käyttökieltoon hormistojen huonon kunnon takia. Ollaanko asialle tekemässä jotain?

P.P.S. Minulla on takka...

Mikä on ihmisen parasta aikaa?

Pian alkaa loma! Tämä viikko vielä töissä pakertaen, vaikka voimat ovat jo täysin hiipuneet, niin kuin loman lähestyessä usein käy. Ensi viikolla haukon henkeä Sveitsin alpeilla, tarkemmin Zermatissa. Meitä lähtee sinne sekalainen seurakunta, josta tunnen yhden paremmin, toisen huonommin, kahta muuta en ole tavannutkaan. Mielenkiintoista ja vähän jännääkin. Mutta nämä kaksi tuntien uskon, että muidenkaan kanssa ei aika käy pitkäksi ja saamme varmasti kokea mukavan loman. Ja minulla on oma huone, jonne voin vetäytyä, jos oloni äityy epäsosiaaliseksi. Haaveilenpa jo välipäivästä, jolloin lepuutan turvonneita polviani jossain alppikahvilassa hyvän kirjan kanssa.

Mutta nyt hoidettavien asioiden listaa miettimään, johon kuuluu ainakin kirjastossa käynti ja offi-vakuutuksen hakkiminen.

Hyvää lomaa, meille ja teille!!

Se kiihtyy nollasta sataan...

..ja ihan yhtä nopeasti laantuu. Koko päivä sitä on kiukuttanut ja kiukku on kasvanut kasvamistaan. Se jo päätti ajan kuluessa laittaa pisteen koko jutulle, mutta sitten yhtäkkiä kiukku oli tiessään. Hä!?

Onko kiukku sukua myötätunnolle? Tässä tapauksessa se on taipuvainen uskomaan niin, mutta yrittää silti pitää kiinni siitä, että selvittää asian kiusanhengen kanssa, eikä ala taas harrastamaan maton alle lakaisemista. Siinä puuhassa ei näet koskaan käy hyvin.

Ystävistä

Viikonloppu sujui kuuden rakkaan ystävän kanssa nauraen, vakavasti puhellen, toisiamme tukien. Väliin mahtui hyvää ruokaa ja juomaa, ulkoilua kauniissa maalaismaisemassa, hiihtoa, saunomista, uimista, luisteluakin ja jopa muutama tunti unta.

Pian, pian uudestaan! Ikävää, että olette kaikki niin kaukana!

"Katson autiota hiekkarantaa.."

Huh, huh! Rankkaa on. Töissä ja vähän yksityiselämässäkin. Mutta koitan kaivaa jotain positiivista tähänkin hetkeen, vaikka univelka painaa ja huominen hirvittää.

Uusien mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen ylentää mieltä. Etenkin, kun kokee voivansa keskustella asiasta kuin asiasta vastineen saaden. Sanat sinkoilevat puolin jos toisin, mieli virkenee, kun ei tarvitse jouten olla, mutta kuitenkin ilman vaatimuksia. Voisinkin muuttaa autiolle saarelle, jos saisin mukaan tosi ystävän. Niin, silloin se ei enää olisi autio..

Unta, kiitos!

Väsyttää ihan kamalasti, mutta uni ei tule. Makaan hiljaa kuunellen vierestä tasaista hengitystä. Hyvä olla, ikävät asiat ratkenneet, uusia iloisia asioita tapahtunut, mutta uni antaa odottaa. Mitä ihmettä. Ehkä ensi yönä?

LISÄÄ!!

Tajusin juuri, että onhan minulla, jos ei uuden vuoden lupauksia, niin tavoitteita ainakin. Mutta vain kaksi. Tavoitteena on lisätä ruokavalioon kasviksia, juureksia, hedelmiä eli kaikkea kasvikunnan tuotteita. Mutta mitään ei tarvitse jättää pois! Toinen tavoite on lisätä liikuntaa, mutta ei mitenkään suunnitelmallisesti, mutta säännöllisesti, inspiraation mukaan. Tekiskö tänään mieli hiihtämään, salille, jumppaa, uimaan vai mäkeen? Eli ainoastaan muutama juttu lisää elämäntapoihini, pois ei tarvitse jättää mitään. Uskon vakasti, että näiden kahden lisääminen jokaisen elämään tuo jo terveysvaikutuksia, vaikkei niitä huonoja tapoja jättäisikään. En pelkästään usko, vaan tiedän. Yäk! Nyt meni ammatilliseksi jorinaksi, lomapäivänä!

AVATAR

Minä olen aivan myyty! Meinasin jättää menemättä "ylipitkät taistelukohtaulset" allergiani takia - mutta onneksi laitoin jalkaa toisen eteen ja saavuin juuri ajoissa leffateatteriin. Minulla on silmälasit ja hetken meni, ennen kuin sain paketin 3D-lasien kanssa toimimaan.

Mutta leffa oli ihana! Hyvin ennalta-arvattava, mutta who cares! Kunnon sadulla täytyy olla kunnon loppu. Mitä siitäkin tulisi, jos susi sittenkin söisi Punahilkan!? Yhteys luontoon oli hyvin uskottava joskin hihhulointi sielun siirtämisoperaatiossa muistutti Ice age:n pikkumurmeleiden (vai mitä ne nyt oli) yhteistanssia.

Niin kaunista ja komeaa - henkeäsalpaavaa!

Ja nyt minä haluaisin nähdä fantasiaelokuvan, jossa ei ole yhtään sotaa (tai lukea kirjan).

P.S. Tämä postaus on muuten kommentti erääseen leffablogiin, mutta siirsin sen tännekin muistoksi.

Valoa!

Uusi vuosi on alkanut reippaasti liikuskellen. Hiihtoa, laskettelua ja juuri äsken altaassa. En olekkaan aikoihin käynyt uimassa. Hallissa on yksi rata varattu nopeille uimareille ja radalla oli kaksi. Ilahduin, että kerrankin on tilaa uida, eikä tarvise ajaa kiinni toisten varpaissa. Kuntouimarit kun uiskentelivat varsin tiivissä tunnelmassa. Mutta kas kummaa. Pikkuhiljaa alkoin tiputellla ilmeisesti ja ilmeisen ;) entisiä kilpauimareita niin, että kohta radalla oli kuusi miestä ja minä. Viereiset kaksi rataa, jotka oli varattu vesijuoksijoille, lilluttelijoille ja hyppiville lapsille oli lähes tyhjä, joten jätin pojat pulikoimaan kuin lohet portailla ja siirryin väljemmille vesille. Olipas mukavaa, täytyy ottaa taas tavaksi.

Mikäs tässä on liikuntaa harrastaessa, kun ei ole työ haittaamassa ja voimia viemässä. Mutta maanantaina se taas alkaa :( Onneksi ollaa menossa valoisampia aikoja kohti - päivät piteneen ja vireys kasvaa!!