sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Jotain kevättä ilmassa - ehkä

Olen pitkään, pari vuotta, tuskaillut tätä olotilaa. Mieli tekisi suuria muutoksia: vaihtaa kaupunkia, työtä, asuntoa, maata, manteretta, lähteä opiskelemaan. Muutamaa työpaikkaakin olen hakenut, mikä jo sinänsä oli iso kynnys. Ei tärpännyt. Opiskelu on tässä tilanteessa taloudellisesti mahdotonta. Siispä olen päättänyt vaihtaa asuntoa.

Tänään viimeistelin remonttia, kaksi ja puolivuotta sitten alkanutta. Maalasin väliovia ja karmeja. Vielä jäi hiukan maalausurakkaa ja ne kuuluisat viimeiset listat. Hiukan pakkelointia ja pintamaalia.

Tänään menen katsoman paria rivarin pätkää ihan vain tunnustellakseni, miltä eri kaupunginosat tuntuvat. Nyt asun keskustassa, mutta kun täällä ei ole rivareita ja tarvitsen ennen kaikkea lisää varastotilaa. Eteinen kapenee kapenemistaan ja aina kassien kanssa lähtiessä mukaan tarttuu fillarin sarvi, suksia, mela, kolinan säestykellä. Niin ja musisoivat tai muuten vaan metelöivät naapurit. Hiljaisuutta - sitä minä kaipaan. Ja pientä pihaa..

Ystävälläni on vapaa asunto, jossa on huippuedullinen vuokra. Jos tämä menee nopeasti kaupaksi, niin muutan sinne. Ja mitä kaikkea sitten voisikaan tapahtua, kun ei ole asuntovelkaa niskassa. Tuskin maltan odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti