Ystävistä

Viikonloppu sujui kuuden rakkaan ystävän kanssa nauraen, vakavasti puhellen, toisiamme tukien. Väliin mahtui hyvää ruokaa ja juomaa, ulkoilua kauniissa maalaismaisemassa, hiihtoa, saunomista, uimista, luisteluakin ja jopa muutama tunti unta.

Pian, pian uudestaan! Ikävää, että olette kaikki niin kaukana!

"Katson autiota hiekkarantaa.."

Huh, huh! Rankkaa on. Töissä ja vähän yksityiselämässäkin. Mutta koitan kaivaa jotain positiivista tähänkin hetkeen, vaikka univelka painaa ja huominen hirvittää.

Uusien mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen ylentää mieltä. Etenkin, kun kokee voivansa keskustella asiasta kuin asiasta vastineen saaden. Sanat sinkoilevat puolin jos toisin, mieli virkenee, kun ei tarvitse jouten olla, mutta kuitenkin ilman vaatimuksia. Voisinkin muuttaa autiolle saarelle, jos saisin mukaan tosi ystävän. Niin, silloin se ei enää olisi autio..

Unta, kiitos!

Väsyttää ihan kamalasti, mutta uni ei tule. Makaan hiljaa kuunellen vierestä tasaista hengitystä. Hyvä olla, ikävät asiat ratkenneet, uusia iloisia asioita tapahtunut, mutta uni antaa odottaa. Mitä ihmettä. Ehkä ensi yönä?

LISÄÄ!!

Tajusin juuri, että onhan minulla, jos ei uuden vuoden lupauksia, niin tavoitteita ainakin. Mutta vain kaksi. Tavoitteena on lisätä ruokavalioon kasviksia, juureksia, hedelmiä eli kaikkea kasvikunnan tuotteita. Mutta mitään ei tarvitse jättää pois! Toinen tavoite on lisätä liikuntaa, mutta ei mitenkään suunnitelmallisesti, mutta säännöllisesti, inspiraation mukaan. Tekiskö tänään mieli hiihtämään, salille, jumppaa, uimaan vai mäkeen? Eli ainoastaan muutama juttu lisää elämäntapoihini, pois ei tarvitse jättää mitään. Uskon vakasti, että näiden kahden lisääminen jokaisen elämään tuo jo terveysvaikutuksia, vaikkei niitä huonoja tapoja jättäisikään. En pelkästään usko, vaan tiedän. Yäk! Nyt meni ammatilliseksi jorinaksi, lomapäivänä!

AVATAR

Minä olen aivan myyty! Meinasin jättää menemättä "ylipitkät taistelukohtaulset" allergiani takia - mutta onneksi laitoin jalkaa toisen eteen ja saavuin juuri ajoissa leffateatteriin. Minulla on silmälasit ja hetken meni, ennen kuin sain paketin 3D-lasien kanssa toimimaan.

Mutta leffa oli ihana! Hyvin ennalta-arvattava, mutta who cares! Kunnon sadulla täytyy olla kunnon loppu. Mitä siitäkin tulisi, jos susi sittenkin söisi Punahilkan!? Yhteys luontoon oli hyvin uskottava joskin hihhulointi sielun siirtämisoperaatiossa muistutti Ice age:n pikkumurmeleiden (vai mitä ne nyt oli) yhteistanssia.

Niin kaunista ja komeaa - henkeäsalpaavaa!

Ja nyt minä haluaisin nähdä fantasiaelokuvan, jossa ei ole yhtään sotaa (tai lukea kirjan).

P.S. Tämä postaus on muuten kommentti erääseen leffablogiin, mutta siirsin sen tännekin muistoksi.

Valoa!

Uusi vuosi on alkanut reippaasti liikuskellen. Hiihtoa, laskettelua ja juuri äsken altaassa. En olekkaan aikoihin käynyt uimassa. Hallissa on yksi rata varattu nopeille uimareille ja radalla oli kaksi. Ilahduin, että kerrankin on tilaa uida, eikä tarvise ajaa kiinni toisten varpaissa. Kuntouimarit kun uiskentelivat varsin tiivissä tunnelmassa. Mutta kas kummaa. Pikkuhiljaa alkoin tiputellla ilmeisesti ja ilmeisen ;) entisiä kilpauimareita niin, että kohta radalla oli kuusi miestä ja minä. Viereiset kaksi rataa, jotka oli varattu vesijuoksijoille, lilluttelijoille ja hyppiville lapsille oli lähes tyhjä, joten jätin pojat pulikoimaan kuin lohet portailla ja siirryin väljemmille vesille. Olipas mukavaa, täytyy ottaa taas tavaksi.

Mikäs tässä on liikuntaa harrastaessa, kun ei ole työ haittaamassa ja voimia viemässä. Mutta maanantaina se taas alkaa :( Onneksi ollaa menossa valoisampia aikoja kohti - päivät piteneen ja vireys kasvaa!!