Auts!

Auts ja taas piti profiiliin päivittää ikä...

Iloa päivään!

Kurkkasin pitkästä aikaa omaan blogiini ja olipa tuo edellinen viesti masentava. No joskus masentaa, ei sille mitään voi. Parasta antaa masennuksen tulla - ja mennä :) Enimmäkseen elämä on kuitenkin iloja täynnä. Jos tarkemmin ajattelee, niin kaikki on totaalisen hyvin. Kunpa pystyisi elämään se kuuluisan hetken kerrallaan murehtimatta tulevia tai menneitä. Kuulostaa kliseeltä, mutta niin totta. CARPE DIEM! ;)

Haamuja

Voimat ovat poissa, mielessä suru ja pelko. Ne juontavat juurensa menneestä, jonka ystävän tilanne nosti pintaan. Nyt pitäisi ymmärtää, että menneet ovat menneitä ja ystäväni pärjää. Mutta asia imee minua pyörteen lailla syvemmälle.

Huomenna sukellan jälleen voimauttavaan avantoon ja haen ystäväni yökylään. Aurinko paistaa jälleen huomenna ja kevät on täällä.

Kevättä?

Kaduilta poistetaan hiekoitussepeliä, linnut laulaa. Mutta taivas on harmaa ja synkkä. Täytyy sulkea silmät, jotta muistaa kevään olevan täällä.

Kuukausi viljattomalla, muttei ole auttanut. Kortisonhoidon jälkeen menee viikko ok ja sitten näpyt palaavat. Yritän opiskella karppausta ja skarpata vielä sen suhteen. Aiemmin jätin vain nuo viljat pois. Kuukauden jos jaksaisin, sitten saa olla. Mutta niin moni on kertonut saaneensa avun, että aion kokeilla.

On vähän väsymystä ilmassa, mutta kyllä se taas tästä. Viimeistään, kun aurinko tulee esiin.

Nam!

Lauantai-illan raukeaa väsymystä. Takana tanssia ja joogaa. Iltapuhteina kätevä emäntä teki elämänsä ensimmäisen kotijuuston ja kukkakaalikeittoa. Hera jäi valkoiseksi ja luin myöhemmin, että näin käy, jos maitoa ei kuumenna riittävästi. Eräässä ohjeessa sanottiin: Jos osaa polttaa maidon pohjaan, osaa tehdä kotijuustoa. Ja keittämisestä juuri vasiten varotettiin. Ja minä varoin.

Näppyraportti: Viljatonta dieettiä takana melkein kaksi viikkoa. Hoidin kuitenkin ihoni kortisonilla kuntoon. Eli perjantaina lopetin ja iho oli ehjä. Ja on toki vieläkin. Nyt sitten vaan seurataan, pysyykö se kunnossa. Mutta syönyt olen hyvin! Illan jatkuva leivän puputtaminen on vaihtunut kunnon sapuskaan. Vihanneksia ja kasviksia en ole koskaan syönyt näin paljon. Ja kohta syön paljon kotijuusta :D

Oi kortisoon...

...kuinka sinua kaipasinkaan! Eli tänään ihottuma oli siinä pisteessä, että parasta oli kaivaa kortison uudelleen käyttöön. Odotin ihmettä, jota ei tullut. Mutta ehkä se ihmekin vaatii aikaa. Annan sitä. Huomenna saan taas kortisonpiikit tenniskyynärpäähäni. Viimekertainen ei auttanut ollenkaan. Turhautus!

Onneksi eloon mahtuu iloja ja paljon kokemista, niin myös tähän päivään. Äänen ja kehon joogaa. Saunomista. Avantouinti aiheuttaa addiktiota, se on varmaa. Tänään jopa uin muutaman vedon. Siinä puuhassa todella tuntee kehonsa ja syke tuntuu hartioissa saakka. Ihanaa istua hetken uinnin jälkeen kasvot aurinkoon käännettynä. Teatterissa Woyzeckin tuskaa.

Kuu- ja keväthulluutta

Joogaa ja savusaunaa avannolla. Siinä eilisen kohokohdat. Muu aika meni levottomuutta hallitessa, jota ei tienkään voi tehdä. Opiskelun unohdin saman tien, päätin siivota, mutta päädyin tekemään 1-vuotissynttärilahjaa ja lopulta laitoin kolme postikorttia kehyksiin ja seinälle. Sitten yritin hetken huilata pitkälläni. Tuntui, että sykekin oli koholla. Kudoin sukan loppuun. Riistin, koska siitä tuli liian lyhyt. Suorastaan vaan kulutin aikaa joogan alkamista odotellen. Mutta kun vihdoin pääsin savusaunan lauteille, kaikki oli hyvin. Aaaah! Rauha maassa, tai päässä pitäisi sanoa. Tervetuloa kevät!

Levottomuuteen saattoi vaikuttaa myös keskiviikkoinen työpaikalla käynti, joka oli erittäin innostava, positiivinen ja kuitenkin ristiriitainen. Suunniteltiin draamahanketta, joka työllistäisi minua vuosi vuodelta enemmän. Ihan loistavaa!! Mutta, haluan jäädä tähän toiseen kaupunkiin. En halua takaisin samoihin uriin. Halua täältä työpaikan, ennemmin tai myöhemmin. Ja miten sitten käy draamahankkeen, joka on innostavinta työrintamalla kolmeen vuoteen! Taas olen suurten päätösten edessä. Toivon, että ensi viikko ja eräs tapaaminen tuo jotain suuntaa tähän pohdintaan.

Näppyraportti: Tänä aamuna sormea kutisee ja kuumottaa. Iho turvoksissa ja rakot kypsyvät. Vielä vain yhdessä sormessa. En kuitenkaan vielä laita kortisonia.

Kolmas päivä ilman viljaa

Kun päätin alkaa viljattoman dieetin, niin jätin kortisonin samantien. Normaalisti ihottuma pahenisi välittömästi ja kutina olisi tähän mennessä jo sietämätön. Nyt tilanne on kuitenkin pysynyt "stabiilina". Ihottumaa on, mutta se ei ole pahentunut.  Osa näpyistä on jopa milestäni hieman kuivanneet. Muutama tuoreen näköinen kyllä taitaa olla. Hei, mä tunnen tunnen mun näppyni, you know ;) Mutta kuitina ei ainakaan häiritse.

Voihan tää olla mitä vaan, enkä tuloksia voi heti odottaa, vaikka joka aamu "näppytsekin" teen kuitenkin. Eikä ihottuma ollut kovin pahana aloitushetkellä. Mutta aika näyttää. Jos käteni pysyvät kunnossa muutaman viikonkin, niin olen vakuuttunut. Eli jatketaan... onhan vasta kolmas päivä.

4. päivä ilman leipää ja ensimmäinen ilman viljaa

Hurr-hurr-hurahdus? Ei olisi pitänyt poistaa eilispäivän kirjoitusta, jossa mainitsin erään artikkelin viljan kiroista ja selittelin tavoitteitani, enkä "ostanut" karppauksen periaatteita, varsinkaan, koska en ole koskaan kokenut viljaa ongelmakseni. En näe vieläkään sitä ainoana vaihtoehtona, mutta luettuani ihmisten kokemuksista hakusanoilla: atopia ruokavalio, en juuri muuta viljattoman dieetin ohella löytänytkään. Minulla on atooppinen iho: kuiva ja kutiseva, ilman päivittäistä rasvausta olisin ihottuman peitossa. Lapsuuden maitoruven ja taiveihottuman kautta olen edennyt reilu parikymppiesenä puhjenneeseen käsi-ihottumaan, johon lähes jatkuvasti käytän vahvaa kortisonia. Siitepölyallergiaan pitäisi antihistamiinilääkitys aloittaa nyt. Muutoinkin nenäni ja silmäni regoivat jos johonkin. Kaikki allergiatestit ovat puhtaat.

Päätin jättää kaiken viljan pois eli ei enää aamupuuroa. Se ei tuota hankaluutta, vaikka tänä aamuna kaipasin sitä lämmittä jysäystä vatsaani. Turkkilaista jugurttia, pähkinöitä ja banaania oli jo valmiiksi kaapissa, joten ei tarvinnut nälkäiseksi jäädä. Kokeilen jonkin aikaa. Viikossa tuskin tuloksia tulee, joten jatkan määräämättömän ajan. Annan allergiani määrittää sen. Kesällä iho-oireet aina helpottuvat, joten kaikkia mahdollisia tulevia muutoksia ei voi laittaa ruokavalion piikkiin, mutta katsotaan.

Ja kaiken tämän päälle tilasin Anandan.

2. päivä ilman leipää ja kateutta

Nälkä! Uunissa kypsyy kanaa ja kasviksia intialaisittain maustettuna. Enpä olisi tätä saanut aikaiseksi ilman leipälakkoani. En leipää ainakaan vielä kaipaa. Paitsi sitä Stockan ihanaa Tanskalaista ruisleipää! Mutta tulen ehkä viikon toimeen ilman.

Lähdin liikkeelle pienin tavoittein. Jotain ehkä olen tässä matkan varrella oppinut tavoitteen asettelusta... Ne suuret kun eivät tahdo toteutua. Turhautuminen tulee ensin ja hanskat tippuu helposti. Jooga etenkin on opettanut minua tuomaan tavoitteet alas. Joogassa yritän kuunella kehoani ja mieltäni vaatimatta mitään. Tänään kylläkin huomasin sivusilmällä vilkuilevani tuttuani, joka edennyt huimasti. Ja tunsin kateuden piston.

Leipä

Minä elän lähestulkoon leivällä. Saattaa mennä muutama päiväkin, että syön vain leipää. Aamuisin olen ruennut keittämään puuroa, mutta ei sekään ravitsemuksellisesti ollut juur parempaan suuntaan. Töissä ollessani tuli syötyä kerran päivässä (arkipäivisin) kunnolla, mutta nyt opintovapaalaisena päivät kotona vetelehtien tulee napattua nälkäänsä pari palaa leipää ja sama toistuu pitkin iltaa. Budjetti on sen kaltainen, etten käy kaupungilla lounaalla.

NIINPÄ päätin olla viikon syömättä leipää alkaen huomenna, 12.3. lauantaina. Pöydällä on vielä kuusi ruisleivän palaa ja jääkaapissa muutama kinkun siivu. Ja mitä odotan tältä kokeilulta? Että ruokavalioni monipuolistuu: kunnon ruokaa ja salaatteja. Kasviksia ja juureksia. Yritän välttää myös nuudelia, pastaa ja riisiä, koska niitäkin voi syödä pelkästään (ketsupin kanssa). Eli ei ojasta allikkoon. Puuroa aion edelleen keittää aamiaiseksi.

Olo on varsin hämmentynyt tästä päätöksestä. Mitä syön? Kärsin varmasti nälkää koko viikon! Mitä muuta iltapalalla voi syödä kuin leipää? Mistä muusta tulee kylläiseksi? Nämä huolenaiheet jo itsessään kertovat, että oli jo aikakin!

Päivän kiitollisuuden aihe: Olen kiitollinen, että sain luovuttaa verta tänään ja siitä seuranneesta hyvästä mielestä.

Iloa reenaamaan!

Dunderfelt neuvoo treenaamaan iloisia ja kiitollisia ajatuksia 20-30 sekuntia kerrallaan. Muuten ilohermoradat eivät aktivoidu, eikä treeni ei toimi. Katson vanhaa reijitintä ja yritän olla aidosti iloinen, että minulla on se. En ruoski itseäni siitä, etten tänäänkään ole tuottanut riviäkään tekstiä, vaan mietin mitä sanoisin ystävälleni: "Ota toinenkin palan suklaata ja lue paria blogia ja katso sitten, onko järkevää enää tehdä mitään. Huomennakin ehtii." Liukkaassa kelissä yritän nähdä kevään merkit ja ajatuksen tulevasta kesästä. Näin se toimii! Tästä saisi hauskan sarkastisen jutun, mutta en edes yritä sellaista kirjoittaa, vaan uskon, että ajatus vaikuttaa. Ihmismieltä on manipuloitu tekemään pahaa maailman sivu, miksei sitten hyvääkin ja vieläpä itse itselle. Pitäisikö aloittaa kiitollisuuspäiväkirja? Mistäköhän olisin tänään kiitollinen, tuon reijittäjän lisäksi..
Olen kiitollinen uudesta ystävästäni, jonka kanssa menemme tänään avantouimaan, tai ainakin saunomaan.

Herään aamuisin puoliseitsemän maissa - ilman herätyskelloa, mutta ylös pääsen vasta aikaisintaan puoli kahdeksan. Illalla ei tule uni. Päivisin energia on levottoman suuntautumatonta. On vaikea keskittyä opiskeluun: kirjallisten lähteiden lukemiseen ja jäsentyneen tekstin tuottamiseen. Kevät!

Minä rakastan juoman kuohuja, 
minä rakastan pohjasakkaa.
Tiedän myöskin ettei juomalla 
tämä elämänjanoni lakkaa. 

Minä saavun joskus täältäpäin 
ja joskus taas ilmestyn tuolta,
joskus kävelen tien oikeaa 
ja joskus vasenta puolta. 

Ja ei minun mieleni milloinkaan 
jouten aloillaan aikaansa vietä.
Onko sinusta kultaista, 
etten löytänyt keskitietä? 


(osa Jukka Itkosen runosta)

Nousee päivä...

Kummallista, ulkona on lämmintä. Hyvin lämmintä. Mielihyvää huokuen se kulkee ulkona ilmaa haistellen. Tuoksuu keväälle. Joku kuitenkin kaivertaa jossain syvällä. Aamuinen raikas ja keveä olo ei ole entisensä. Ilo on hauras ja kulkee auringon myötä.

Niin tämäkin päivä meni hujauksessa...

Loman jälkeinen maanantai. Ajattelin laittavani opintoja eteen päin, mutta toisin kävi - taas. Purin reissukasseja, kävin ystävän kanssa ulkoilemassa ja kahvilla, pyykkikone pyörimään, puoli viideksi joogaan, kotiin ja murua rinnan alle. Kello olikin yhtäkkiä seitsemän. No nythän on jo ilta ja väsyttää.

Tää on niin käsittämätöntä!!

Lomaa loman keskellä

Mukava viikko takana. Varsinkin monologin harjoittelu pareittain eri mentelmin oli iso ahaa elämys! Nyt matkaan viikoksi kohti Vuokattia ja aloitan hiihtokauden. Kovat on pakkaset, mutta täytyy kestää. Kirjat ja kutimet mukana, ja kaksi hyvää ystävää mukana, joten aika sujuu rattoisaan.

Jännitysnäytelmä

Minun pitäisi opetella monologi ulkoa. Täksi illaksi. Tekstin ei tarvitse olla pitkä, ehkä puolikas A4. Opella olisi ollut valmiita teksteja, mutta hän suositteli etsimään itse, vaikka yleisönosaston kirjoituksen. Koko viikkona ei löytynyt muka mitään mielenkiintoista. Eikä tänä aamuna. En yleensäkään lue mielipidekijoituksia ja nytkin ole silmäillyt vain otsikoita. Siispä selailin kirjojani tekstinpätkää etsien. Runo se ei saa olla. Tähän päädyin:

   Ollessani kuusivuotias näin kerran hienon kuvan eräässä kirjassa, jonka nimi oli "Aarniometsän tarinoita". Kuva esitti boa-käärmettä, joka nieli metsänpetoa. Olen piirustanut tähän kuvan muististani.
   Kirjassa sanottiin: "Boa-käärmeet nielevät saaliinsa kokonaisena, pureskelematta sitä. Sen jälkeen ne eivät enää kykene kiemurtelemaan, vaan nukkuvat kuusi kuukautta ruokaansa sulatellen."
   Ajattelin sitten paljon aarniometsien seikkailuja ja onnistuin itse tekemään värikynällä ensimmäisen piirustukseni. Siitä tuli piirustukseni numero 1. Se oli tällainen:
   Näytin taideteokseni isoille ihmisille ja kysyin, pelottiko piirustukseni heitä. "Kuka nyt hattua pelkäisi?"
   Mutta piirustukseni ei esittänytkään hattua. Se esitti boa-käärmettä, joka sulatti elefanttia. Piirsin sitten boa-käärmeen sisäpuolen, jotta isot ihmiset ymmärtäisivät asian. Niille täytyy aina selittää kaikki. Piirustukseni numero 2 oli tällainen:
   Mutta aikuiset käskivät minua lopettamaan sekä avattujen että suljettujen boa-käärmeiden piirtämisen ja neuvoivat harrastamaan maantiedettä, historiaa, laskentoa ja kielioppia. Sen vuoksi minä kuusivuotiaana hylkäsin loistavan taidemaalarin uran. Piirustukseni numero 1 ja numero 2 saivat niin huonot vastaanoton, että minua ei haluttanut jatkaa. Isot ihmiset eivät milloinkaan ymmärrä mitään itse, ja lapsista on väsyttävää selittää alinomaan selviä asioita.
---

Ja nyt tulikin mieleen, että sanoiko opettaja, ettei se saisi olla satukaan? No, tämän minä nyt kuitenkin opettelen ja opettelin tässä samalla kirjoittaessani osan. On aina jännittävää esittää jotain yleisön edessä. Jotain, mikä pitäisi osata ulkoa. Opettajana suollan tekstiä sujuvasti luennoilla, mutta tämä on eri asia. Mukavan jännää kuitenkin.

Tunti ja Tunnit

Selkä ei ollut kipeä, kun aamulla heräsin! Valtaisaa! Hoito ilmeisesti auttoi. Nyt pitäisi malttaa ottaa jooga iisisti ja todella tehdä eteen taivutukset sovelletusti, vahvoin bandhoin.
Eilen joogasin kotona ensimmäisen kerran. Vaikeaa, niin vaikeaa. Aloittaminen. Tein lyhyemmän sarjan ja yritin pitää mielessä opettajien ohjeet: "Riittää, että tulet matolle ja teet asanan kerrallaan. Lyhyt harjoituskin on parempi, kuin ei harjoitusta ollenkaan." Tällä kertaa hurahti huomaamatta tunti.

Luin "Tunnit". Loistava, mutta ei mitenkään helppo. Kirjassa oli niin elävästi kuvattu kolmen eri aikakaudella elävän naisen ahdistusta ympäristön normien kahleissa, mutta myös omien odotusten paineissa. Wirginia Woolfin "Mrs Dallowayta" en ole lukenut loppuun. Woolf oli yksi kolmesta naisesta ja hänen kirjansa liittyi kahden muun elämään.

Huikaiseva auringonpaiste! -20. Hrrr!

Ruks ja raks ei ollutkaan oikotie onneen!

Selkä rutisi ja paukkui, nyt ranka tuntuu vetreemmältä, mutta... sitten päästäänkin siihen osaan, missä ei tunneta oikoteitä. Pakaralihakset ja e t e n k i n lonkan koukistajat ovat niin kireät, että NE aiheuttavat selän vaivat ja polvikivut. Lisää venytysliikkeitä, jotka teen varsinaisen joogaharjoituksen jälkeen. Niin, ja pitkää mieltä. No, hieronnastakin on apua. Lisäksi sain yllättävää tietoa Auyrvedisesta kehotyypistäni. Ne olivatkin aivan päin vastoin, mitä olin itse päätellyt. Ayurvedaan olen perehtynyt vain hyvin pintapuolisesti, mutta kiinnostavaa...

Tunnit

Aloitinkin Tunnit kirjasta. Ehkä jätän Kuolleiden käsittelyn keväämmälle. Minä en halua ajatella kuolemaa, se on vaikeaa. Tulee mummi mieleen, joka kuoli istuessani sairaalassa hänen vierellään 1997. Vieläkin on niin kova ikävä.

Aika kuluu...

...ja on jo helmikuu. Alkuvuosi on laahannut eteenpäin, mutta helpotti, kun annoin periksi. Annoin laahata. Laahatkoon niin että alkaa kyllästyttää. Ja kyllä nyt kyllästyttääkin! On aika tarttua taas toimeen ja opintojen pariin. Tänään kirjoitin oppimispäiväkirjaa ja lueskelin omaa HOPS:ani, että mitä sitä oikein tulikaan suunniteltua. Uusia ideoita ei vielä synny, mutta innon poikasta orastaa.

"Vuoden reissu" Uusteen-Seelantiin tuli tehtyä. Ei se menestys ollut, mutta en halua sitä tässä ruotia. Sanotaan, että parisuhteellisuusteoriat ovat minulle käytännössäkin yhtä hankalia, kuin se toinenkin suhteellisuusteoria. Hieno maa, hienoja ja helposti lähestyttäviä ihmisiä.

Olen joogakriisissä. Alaselkä on jatkuvasti kipeä, SI-nivelet vihloo ja hakevat paikkaansa, pakarat ovat kroonisesti jumissa, polviin sattuu. Perjantaina menen osteopaatille, joka muutakin tiedettä taitaa ja odotan, että hän korjaa minut. Vaatimattomasti en sen enempää.

Kirjoja olen lukenut monta. Dan Brownin Symboli ja Lars Keplerin Hypnotisoija ovat viimeisimmät, kesken on Coelhon The Wich of Portobello ja kassissa odottavat Cunninghamin Tunnit, Munron Karkulainen ja Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. Siitä aion aloittaa. Luin kirjasta joskus viime vuonna arvostelun ja kiinnostuin, vaikka siinä kerrottiin kirjan olevan hyvin surullinen. Mennessäni kirjastoon en muistanut kirjan nimeä, kirjoittajaa, enkä paljon muutakaan, kuin että vainaja heräävät henkiin ja omaiset ovat suruissaan siitä, etteivät he olekaan entisiään. Näillä tiedoilla kirja löytyi! Se onkin kauhua. Katsotaan, kuinka mun käy. Piti tässä välissä jo lukea ensimmäinen kappale, ja hyvältä vaikutti. Aika pelottavaa... Pienenä en uskaltanut iltaisin lukea Neiti Etsiviä, kun olivat niin jänniä. Päivällä vain, valoisan aikaan. Ja nyt on ulkona jo pimeää.