perjantai 11. maaliskuuta 2011

Leipä

Minä elän lähestulkoon leivällä. Saattaa mennä muutama päiväkin, että syön vain leipää. Aamuisin olen ruennut keittämään puuroa, mutta ei sekään ravitsemuksellisesti ollut juur parempaan suuntaan. Töissä ollessani tuli syötyä kerran päivässä (arkipäivisin) kunnolla, mutta nyt opintovapaalaisena päivät kotona vetelehtien tulee napattua nälkäänsä pari palaa leipää ja sama toistuu pitkin iltaa. Budjetti on sen kaltainen, etten käy kaupungilla lounaalla.

NIINPÄ päätin olla viikon syömättä leipää alkaen huomenna, 12.3. lauantaina. Pöydällä on vielä kuusi ruisleivän palaa ja jääkaapissa muutama kinkun siivu. Ja mitä odotan tältä kokeilulta? Että ruokavalioni monipuolistuu: kunnon ruokaa ja salaatteja. Kasviksia ja juureksia. Yritän välttää myös nuudelia, pastaa ja riisiä, koska niitäkin voi syödä pelkästään (ketsupin kanssa). Eli ei ojasta allikkoon. Puuroa aion edelleen keittää aamiaiseksi.

Olo on varsin hämmentynyt tästä päätöksestä. Mitä syön? Kärsin varmasti nälkää koko viikon! Mitä muuta iltapalalla voi syödä kuin leipää? Mistä muusta tulee kylläiseksi? Nämä huolenaiheet jo itsessään kertovat, että oli jo aikakin!

Päivän kiitollisuuden aihe: Olen kiitollinen, että sain luovuttaa verta tänään ja siitä seuranneesta hyvästä mielestä.

4 kommenttia:

  1. Me syötiin tänään iltapalaksi paistettuja kanafileitä ja pakastekasviksia (parsakaalia, vihreitä papuja ja maissia) :)

    (ja na nautiskelen yöpalaksi patonkia ja kaakaota :D...)

    VastaaPoista
  2. patonkia... mulla meni branflakeseja ja jugurttia. Sitten kookoskanaa ja kasviksia pakastimesta. Eli vähän väärin päin. Pitää varmaan syödä kaksi lämmintä ateriaa päivässä. En ole sitä tehnyt sitten lapsuuden.
    Täähän kuulostaa ihan absurdilta!

    VastaaPoista
  3. Leivän himo, se on ikuista. Tuoreen leivän tuoksu, onko melkein parempaa?

    VastaaPoista
  4. Totta. Olin eilen pyörtyä kaupan leipäosastolla tuoreen leivän tuoksuun! Niin makea, niin herkullinen! Mutta en aio ikuisesti itseäni kiduttaa.

    VastaaPoista