lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kuu- ja keväthulluutta

Joogaa ja savusaunaa avannolla. Siinä eilisen kohokohdat. Muu aika meni levottomuutta hallitessa, jota ei tienkään voi tehdä. Opiskelun unohdin saman tien, päätin siivota, mutta päädyin tekemään 1-vuotissynttärilahjaa ja lopulta laitoin kolme postikorttia kehyksiin ja seinälle. Sitten yritin hetken huilata pitkälläni. Tuntui, että sykekin oli koholla. Kudoin sukan loppuun. Riistin, koska siitä tuli liian lyhyt. Suorastaan vaan kulutin aikaa joogan alkamista odotellen. Mutta kun vihdoin pääsin savusaunan lauteille, kaikki oli hyvin. Aaaah! Rauha maassa, tai päässä pitäisi sanoa. Tervetuloa kevät!

Levottomuuteen saattoi vaikuttaa myös keskiviikkoinen työpaikalla käynti, joka oli erittäin innostava, positiivinen ja kuitenkin ristiriitainen. Suunniteltiin draamahanketta, joka työllistäisi minua vuosi vuodelta enemmän. Ihan loistavaa!! Mutta, haluan jäädä tähän toiseen kaupunkiin. En halua takaisin samoihin uriin. Halua täältä työpaikan, ennemmin tai myöhemmin. Ja miten sitten käy draamahankkeen, joka on innostavinta työrintamalla kolmeen vuoteen! Taas olen suurten päätösten edessä. Toivon, että ensi viikko ja eräs tapaaminen tuo jotain suuntaa tähän pohdintaan.

Näppyraportti: Tänä aamuna sormea kutisee ja kuumottaa. Iho turvoksissa ja rakot kypsyvät. Vielä vain yhdessä sormessa. En kuitenkaan vielä laita kortisonia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti