tiistai 15. maaliskuuta 2011

4. päivä ilman leipää ja ensimmäinen ilman viljaa

Hurr-hurr-hurahdus? Ei olisi pitänyt poistaa eilispäivän kirjoitusta, jossa mainitsin erään artikkelin viljan kiroista ja selittelin tavoitteitani, enkä "ostanut" karppauksen periaatteita, varsinkaan, koska en ole koskaan kokenut viljaa ongelmakseni. En näe vieläkään sitä ainoana vaihtoehtona, mutta luettuani ihmisten kokemuksista hakusanoilla: atopia ruokavalio, en juuri muuta viljattoman dieetin ohella löytänytkään. Minulla on atooppinen iho: kuiva ja kutiseva, ilman päivittäistä rasvausta olisin ihottuman peitossa. Lapsuuden maitoruven ja taiveihottuman kautta olen edennyt reilu parikymppiesenä puhjenneeseen käsi-ihottumaan, johon lähes jatkuvasti käytän vahvaa kortisonia. Siitepölyallergiaan pitäisi antihistamiinilääkitys aloittaa nyt. Muutoinkin nenäni ja silmäni regoivat jos johonkin. Kaikki allergiatestit ovat puhtaat.

Päätin jättää kaiken viljan pois eli ei enää aamupuuroa. Se ei tuota hankaluutta, vaikka tänä aamuna kaipasin sitä lämmittä jysäystä vatsaani. Turkkilaista jugurttia, pähkinöitä ja banaania oli jo valmiiksi kaapissa, joten ei tarvinnut nälkäiseksi jäädä. Kokeilen jonkin aikaa. Viikossa tuskin tuloksia tulee, joten jatkan määräämättömän ajan. Annan allergiani määrittää sen. Kesällä iho-oireet aina helpottuvat, joten kaikkia mahdollisia tulevia muutoksia ei voi laittaa ruokavalion piikkiin, mutta katsotaan.

Ja kaiken tämän päälle tilasin Anandan.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista kuulla mitä tapahtuu.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista - Kyllä! Oli aivan uskomaton fiilis, kun eilen luin pitkää viestiketjua, jossa muutamma poikkeusta lukuunottamatta allergiaoireet olivat helpottaneet jo parin päivän jälkeen, ja kyseessä oli vaikeaa atopiaa ja psoriasista. Minun atopiani on niihin verrattuna mitätöntä. Kysyin mielessäni samaa kuin muutkin kirjoittajat: Voi miksi en ole kuullut tästä aiemmin? Olenko kärsinyt turhaan vuosikymmenet? Olen toiveikas..

    VastaaPoista