Loman jälkeinen maanantai. Ajattelin laittavani opintoja eteen päin, mutta toisin kävi - taas. Purin reissukasseja, kävin ystävän kanssa ulkoilemassa ja kahvilla, pyykkikone pyörimään, puoli viideksi joogaan, kotiin ja murua rinnan alle. Kello olikin yhtäkkiä seitsemän. No nythän on jo ilta ja väsyttää.
Tää on niin käsittämätöntä!!
maanantai 28. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
Lomaa loman keskellä
Mukava viikko takana. Varsinkin monologin harjoittelu pareittain eri mentelmin oli iso ahaa elämys! Nyt matkaan viikoksi kohti Vuokattia ja aloitan hiihtokauden. Kovat on pakkaset, mutta täytyy kestää. Kirjat ja kutimet mukana, ja kaksi hyvää ystävää mukana, joten aika sujuu rattoisaan.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Jännitysnäytelmä
Minun pitäisi opetella monologi ulkoa. Täksi illaksi. Tekstin ei tarvitse olla pitkä, ehkä puolikas A4. Opella olisi ollut valmiita teksteja, mutta hän suositteli etsimään itse, vaikka yleisönosaston kirjoituksen. Koko viikkona ei löytynyt muka mitään mielenkiintoista. Eikä tänä aamuna. En yleensäkään lue mielipidekijoituksia ja nytkin ole silmäillyt vain otsikoita. Siispä selailin kirjojani tekstinpätkää etsien. Runo se ei saa olla. Tähän päädyin:
Ollessani kuusivuotias näin kerran hienon kuvan eräässä kirjassa, jonka nimi oli "Aarniometsän tarinoita". Kuva esitti boa-käärmettä, joka nieli metsänpetoa. Olen piirustanut tähän kuvan muististani.
Kirjassa sanottiin: "Boa-käärmeet nielevät saaliinsa kokonaisena, pureskelematta sitä. Sen jälkeen ne eivät enää kykene kiemurtelemaan, vaan nukkuvat kuusi kuukautta ruokaansa sulatellen."
Ajattelin sitten paljon aarniometsien seikkailuja ja onnistuin itse tekemään värikynällä ensimmäisen piirustukseni. Siitä tuli piirustukseni numero 1. Se oli tällainen:
Näytin taideteokseni isoille ihmisille ja kysyin, pelottiko piirustukseni heitä. "Kuka nyt hattua pelkäisi?"
Mutta piirustukseni ei esittänytkään hattua. Se esitti boa-käärmettä, joka sulatti elefanttia. Piirsin sitten boa-käärmeen sisäpuolen, jotta isot ihmiset ymmärtäisivät asian. Niille täytyy aina selittää kaikki. Piirustukseni numero 2 oli tällainen:
Mutta aikuiset käskivät minua lopettamaan sekä avattujen että suljettujen boa-käärmeiden piirtämisen ja neuvoivat harrastamaan maantiedettä, historiaa, laskentoa ja kielioppia. Sen vuoksi minä kuusivuotiaana hylkäsin loistavan taidemaalarin uran. Piirustukseni numero 1 ja numero 2 saivat niin huonot vastaanoton, että minua ei haluttanut jatkaa. Isot ihmiset eivät milloinkaan ymmärrä mitään itse, ja lapsista on väsyttävää selittää alinomaan selviä asioita.
---
Ja nyt tulikin mieleen, että sanoiko opettaja, ettei se saisi olla satukaan? No, tämän minä nyt kuitenkin opettelen ja opettelin tässä samalla kirjoittaessani osan. On aina jännittävää esittää jotain yleisön edessä. Jotain, mikä pitäisi osata ulkoa. Opettajana suollan tekstiä sujuvasti luennoilla, mutta tämä on eri asia. Mukavan jännää kuitenkin.
Ollessani kuusivuotias näin kerran hienon kuvan eräässä kirjassa, jonka nimi oli "Aarniometsän tarinoita". Kuva esitti boa-käärmettä, joka nieli metsänpetoa. Olen piirustanut tähän kuvan muististani.
Kirjassa sanottiin: "Boa-käärmeet nielevät saaliinsa kokonaisena, pureskelematta sitä. Sen jälkeen ne eivät enää kykene kiemurtelemaan, vaan nukkuvat kuusi kuukautta ruokaansa sulatellen."
Ajattelin sitten paljon aarniometsien seikkailuja ja onnistuin itse tekemään värikynällä ensimmäisen piirustukseni. Siitä tuli piirustukseni numero 1. Se oli tällainen:
Näytin taideteokseni isoille ihmisille ja kysyin, pelottiko piirustukseni heitä. "Kuka nyt hattua pelkäisi?"
Mutta piirustukseni ei esittänytkään hattua. Se esitti boa-käärmettä, joka sulatti elefanttia. Piirsin sitten boa-käärmeen sisäpuolen, jotta isot ihmiset ymmärtäisivät asian. Niille täytyy aina selittää kaikki. Piirustukseni numero 2 oli tällainen:
Mutta aikuiset käskivät minua lopettamaan sekä avattujen että suljettujen boa-käärmeiden piirtämisen ja neuvoivat harrastamaan maantiedettä, historiaa, laskentoa ja kielioppia. Sen vuoksi minä kuusivuotiaana hylkäsin loistavan taidemaalarin uran. Piirustukseni numero 1 ja numero 2 saivat niin huonot vastaanoton, että minua ei haluttanut jatkaa. Isot ihmiset eivät milloinkaan ymmärrä mitään itse, ja lapsista on väsyttävää selittää alinomaan selviä asioita.
---
Ja nyt tulikin mieleen, että sanoiko opettaja, ettei se saisi olla satukaan? No, tämän minä nyt kuitenkin opettelen ja opettelin tässä samalla kirjoittaessani osan. On aina jännittävää esittää jotain yleisön edessä. Jotain, mikä pitäisi osata ulkoa. Opettajana suollan tekstiä sujuvasti luennoilla, mutta tämä on eri asia. Mukavan jännää kuitenkin.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Tunti ja Tunnit
Selkä ei ollut kipeä, kun aamulla heräsin! Valtaisaa! Hoito ilmeisesti auttoi. Nyt pitäisi malttaa ottaa jooga iisisti ja todella tehdä eteen taivutukset sovelletusti, vahvoin bandhoin.
Eilen joogasin kotona ensimmäisen kerran. Vaikeaa, niin vaikeaa. Aloittaminen. Tein lyhyemmän sarjan ja yritin pitää mielessä opettajien ohjeet: "Riittää, että tulet matolle ja teet asanan kerrallaan. Lyhyt harjoituskin on parempi, kuin ei harjoitusta ollenkaan." Tällä kertaa hurahti huomaamatta tunti.
Luin "Tunnit". Loistava, mutta ei mitenkään helppo. Kirjassa oli niin elävästi kuvattu kolmen eri aikakaudella elävän naisen ahdistusta ympäristön normien kahleissa, mutta myös omien odotusten paineissa. Wirginia Woolfin "Mrs Dallowayta" en ole lukenut loppuun. Woolf oli yksi kolmesta naisesta ja hänen kirjansa liittyi kahden muun elämään.
Huikaiseva auringonpaiste! -20. Hrrr!
Eilen joogasin kotona ensimmäisen kerran. Vaikeaa, niin vaikeaa. Aloittaminen. Tein lyhyemmän sarjan ja yritin pitää mielessä opettajien ohjeet: "Riittää, että tulet matolle ja teet asanan kerrallaan. Lyhyt harjoituskin on parempi, kuin ei harjoitusta ollenkaan." Tällä kertaa hurahti huomaamatta tunti.
Luin "Tunnit". Loistava, mutta ei mitenkään helppo. Kirjassa oli niin elävästi kuvattu kolmen eri aikakaudella elävän naisen ahdistusta ympäristön normien kahleissa, mutta myös omien odotusten paineissa. Wirginia Woolfin "Mrs Dallowayta" en ole lukenut loppuun. Woolf oli yksi kolmesta naisesta ja hänen kirjansa liittyi kahden muun elämään.
Huikaiseva auringonpaiste! -20. Hrrr!
perjantai 11. helmikuuta 2011
Ruks ja raks ei ollutkaan oikotie onneen!
Selkä rutisi ja paukkui, nyt ranka tuntuu vetreemmältä, mutta... sitten päästäänkin siihen osaan, missä ei tunneta oikoteitä. Pakaralihakset ja e t e n k i n lonkan koukistajat ovat niin kireät, että NE aiheuttavat selän vaivat ja polvikivut. Lisää venytysliikkeitä, jotka teen varsinaisen joogaharjoituksen jälkeen. Niin, ja pitkää mieltä. No, hieronnastakin on apua. Lisäksi sain yllättävää tietoa Auyrvedisesta kehotyypistäni. Ne olivatkin aivan päin vastoin, mitä olin itse päätellyt. Ayurvedaan olen perehtynyt vain hyvin pintapuolisesti, mutta kiinnostavaa...
torstai 10. helmikuuta 2011
Tunnit
Aloitinkin Tunnit kirjasta. Ehkä jätän Kuolleiden käsittelyn keväämmälle. Minä en halua ajatella kuolemaa, se on vaikeaa. Tulee mummi mieleen, joka kuoli istuessani sairaalassa hänen vierellään 1997. Vieläkin on niin kova ikävä.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Aika kuluu...
...ja on jo helmikuu. Alkuvuosi on laahannut eteenpäin, mutta helpotti, kun annoin periksi. Annoin laahata. Laahatkoon niin että alkaa kyllästyttää. Ja kyllä nyt kyllästyttääkin! On aika tarttua taas toimeen ja opintojen pariin. Tänään kirjoitin oppimispäiväkirjaa ja lueskelin omaa HOPS:ani, että mitä sitä oikein tulikaan suunniteltua. Uusia ideoita ei vielä synny, mutta innon poikasta orastaa.
"Vuoden reissu" Uusteen-Seelantiin tuli tehtyä. Ei se menestys ollut, mutta en halua sitä tässä ruotia. Sanotaan, että parisuhteellisuusteoriat ovat minulle käytännössäkin yhtä hankalia, kuin se toinenkin suhteellisuusteoria. Hieno maa, hienoja ja helposti lähestyttäviä ihmisiä.
Olen joogakriisissä. Alaselkä on jatkuvasti kipeä, SI-nivelet vihloo ja hakevat paikkaansa, pakarat ovat kroonisesti jumissa, polviin sattuu. Perjantaina menen osteopaatille, joka muutakin tiedettä taitaa ja odotan, että hän korjaa minut. Vaatimattomasti en sen enempää.
Kirjoja olen lukenut monta. Dan Brownin Symboli ja Lars Keplerin Hypnotisoija ovat viimeisimmät, kesken on Coelhon The Wich of Portobello ja kassissa odottavat Cunninghamin Tunnit, Munron Karkulainen ja Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. Siitä aion aloittaa. Luin kirjasta joskus viime vuonna arvostelun ja kiinnostuin, vaikka siinä kerrottiin kirjan olevan hyvin surullinen. Mennessäni kirjastoon en muistanut kirjan nimeä, kirjoittajaa, enkä paljon muutakaan, kuin että vainaja heräävät henkiin ja omaiset ovat suruissaan siitä, etteivät he olekaan entisiään. Näillä tiedoilla kirja löytyi! Se onkin kauhua. Katsotaan, kuinka mun käy. Piti tässä välissä jo lukea ensimmäinen kappale, ja hyvältä vaikutti. Aika pelottavaa... Pienenä en uskaltanut iltaisin lukea Neiti Etsiviä, kun olivat niin jänniä. Päivällä vain, valoisan aikaan. Ja nyt on ulkona jo pimeää.
"Vuoden reissu" Uusteen-Seelantiin tuli tehtyä. Ei se menestys ollut, mutta en halua sitä tässä ruotia. Sanotaan, että parisuhteellisuusteoriat ovat minulle käytännössäkin yhtä hankalia, kuin se toinenkin suhteellisuusteoria. Hieno maa, hienoja ja helposti lähestyttäviä ihmisiä.
Olen joogakriisissä. Alaselkä on jatkuvasti kipeä, SI-nivelet vihloo ja hakevat paikkaansa, pakarat ovat kroonisesti jumissa, polviin sattuu. Perjantaina menen osteopaatille, joka muutakin tiedettä taitaa ja odotan, että hän korjaa minut. Vaatimattomasti en sen enempää.
Kirjoja olen lukenut monta. Dan Brownin Symboli ja Lars Keplerin Hypnotisoija ovat viimeisimmät, kesken on Coelhon The Wich of Portobello ja kassissa odottavat Cunninghamin Tunnit, Munron Karkulainen ja Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. Siitä aion aloittaa. Luin kirjasta joskus viime vuonna arvostelun ja kiinnostuin, vaikka siinä kerrottiin kirjan olevan hyvin surullinen. Mennessäni kirjastoon en muistanut kirjan nimeä, kirjoittajaa, enkä paljon muutakaan, kuin että vainaja heräävät henkiin ja omaiset ovat suruissaan siitä, etteivät he olekaan entisiään. Näillä tiedoilla kirja löytyi! Se onkin kauhua. Katsotaan, kuinka mun käy. Piti tässä välissä jo lukea ensimmäinen kappale, ja hyvältä vaikutti. Aika pelottavaa... Pienenä en uskaltanut iltaisin lukea Neiti Etsiviä, kun olivat niin jänniä. Päivällä vain, valoisan aikaan. Ja nyt on ulkona jo pimeää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)