perjantai 27. marraskuuta 2009

Naapurin valittaja-akka : )

On kertakaikkisen ihanaa loikoa kynttilänvalossa. Ajatukset ja koko oleminen rauhoittuu. Keho on niin väsynyt, mieli stressaantunut, mutta elävä liekki rentouttaa. Kello on puoli kymmenen ja on perjantai-ilta. Menen nukkumaan. Tuleva viikonloppu menee koulutustehtävissä ja siinä välissä pitäisi jaksaa tavata ystäviä, jotka varmasti ovat hippatuulella. Pitää itsekin jaksaa yrittää. Jos ensi viikon päästä viikonloppuna ehtisi nukkua pitkään ja huilata. Perjantaina lähden Tampereelle teatteriin, mutta sunnuntaina katselen elokuvia kotona - varmasti!

Ai niin.. naapurin kitaristi kytki vahvistimen - paskahalvaus meinas tulla. Koskaan aiemmin en ole mistään huomauttanut. Nyt oli pakko käydä kylässä. Ihanan hiljaista.

2 kommenttia:

  1. Rentoa viikonloppua!

    Hyvä, että kävit sanomassa naapurille. Ja hän vielä uskoikin..
    Minä kun kerran sanoin mekastavalle, liian kovalla äänellä huutavalle ja hurjan kovalla musiikkia soittavalle naapurille, että jos viitsisi vähän pienentää ääniä, niin sain haukkuryöpyn päälleni. Eli minusta tehtiin syyllinen. En ole sen päivän jälkeen naapuriani tervehtinyt. Vihani häntä kohtaan on ikuista, se ei lepy millään, koskaan.

    Kyllä ihminen on jännä otus..Tai minä ainakin. :D

    VastaaPoista
  2. Ihminen on susi toiselle. Onneksi naapurini oli ymmärtäväisempää lajia. Kitaran näppäily kuuluu edelleen, mutta se ei juurikaan haittaa. Kurjia tuollaisest ihmiset, jotka käy päälle ja syyllistävä :( Minäkin vihaan naapuriasi!

    VastaaPoista